Ei kevättä ilman vatsatautia

Vahvasti näyttää siltä että koko keväänä emme pääse ohjattuihin treeneihin. Pidetään peukkuja kesän treenien alkamisesta.

Meillä on myös perinteisesti vietetty vatsatautikevättä. Hieman yllättäen, Lara aloitti tällä kertaa. Yleensä tämän on yksinoikeudella Lunan hommaa. Eli tuossa muutama viikko takaperin Laralla oli vatsa kuralla. Tukihoidosta huolimatta (Inupekt tupla-annoksella, Dia-Tab, ruokana riisi-sei-seos) kakka ei vaan ottanut kiinteytyäkseen. Pikku-bc muuten voi hyvin, söi hyvällä ruokahalulla (ei tosin arvostanut riisiä, yritti onkia pelkät seit) ja jaksoi liikkua. Ongelmaksi hänellä tosin tuli jatkuva takamuksen peseminen ulkoilujen jälkeen, kun tietysti sitten housukarvat oli siinä itsessään. Vaikka kuinka yritti pestä vain karvoja, niin silti iho alkoi ärtymään ja oli välillä todella punainen. Neidillä oli myös vaikeuksia istua. Joten lääkäriinhän sitä lopulta tie vei. Ja sieltä sitten tylosiinikuurin kanssa poistuttiin. Jälleen kerran tylosiini näytti voimansa, kun ensimmäisen tabletin jälkeen ripuli loppui kuin seinään.

Pari viikkoa saimme viettää ripulivapaata, kun sitten Luna päätti aloittaa vuorostaan. Alkuun ajattelimme, että punaisen neidin vatsa reagoi stressiin, kun Luna vietti lauantaina kuutisen tuntia oikeasti yksikseen. Lunallahan on aina ollut ongelmia yksinolon kanssa. Saimme sen siihen opetettua vanhassa asunnossa lopulta, sitten muutimme tähän neljä vuotta sitten ja taas jouduimme totuttelemaan yksinoloon. Sitten tuli Lara, jonka jälkeen Luna ei kovin usein ole oikeasti yksin. Satunnaisia lyhyitä yksinoloja tuli treenien pyöriessä, kun systeri lähti Laran kanssa treeneihin, saattoi Luna olla tunnin kaksi yksikseen ennen kuin itse tulin iltavuorosta töistä. Joten niitä yksinoloja ei oikeasti ole kovin usein. Ainoastaan kun systeri satunnaisesti lähtee Laran, E:n ja Vanillan & Dalian kanssa lenkille.

Luna oli saanut maanantaista alkaen Zylkeneä ja suihkutin huoneeseen vielä PetRemedyä ennen töihin lähtöä, mutta kamera ilmoitteli siihen tahtiin liikkeestä ja ääntelystä, että totesin etteivät rauhoitteet olleet auttaneet ollenkaan. Olin jättänyt vielä radiokin päälle.

Mutta tosissaan, ajateltiin että lauantai-illan pieni löysävatsaisuus johtui tuosta yksinolon stressistä. Annoin varuilta Inupektiä. Sunnuntaina vatsa on lenkeillä löysä, mutta neiti hyvin pidätti aina seuraavaan lenkkiin asti. Sitten sunnuntai-maanantai yönä jouduin juoksemaan muutamaan kertaan ulkona Lunan kanssa. Taas, Luna pärjäsi päivän ihan hyvin ilman jatkuvaa ulkona ramppausta. Kotona vaihdoin Inupektin Kaopektiin, mutta tilanne ei parantunut ollenkaan. Maanantai-tiistai yö meni taas ulkona juostessa melkein 2-3 tunnin välein. Mutta taas tiistaipäivällä Luna pärjäsi ihan hyvin 5 tuntia sisällä (olin jättänyt varuilta paperit lattialle). Tosin kun tulin kotiin niin neiti pomppi ulko-ovea vasten, eli kiire ulos oli kova.

Mietin jo tiistai-iltana, että pitää varata Lunalle lääkäriaika, mutta missään lähilääkäreissä ei näyttänyt olevan vapaita aikoja sellaiseen aikaan, että saisin neidin sinne kuljettettua. Tiistai-keskiviikko yö vietettiin taas ulkona juosten. Aloin keskiviikkoaamuyöstä jo ihmetellä, kun Luna yritti ulkona kakata, mutta en nähnyt mitään tulevan ulos. Eikä maassakaan pimeässä näkynyt mitään. Myöhemmin aamulla kun oli valoisempaa, totesin ulkona, että ei ihme ettei yöllä näkynyt kuin pelkkää nestettä tulee pihalle. Ja se oli muuttunut punertavaksi.

Aloin tässä vaiheessa etsiä uudelleen sitä eläinlääkäri aikaa, vain todetakseni että aamuaikoja ei löytynyt oikeastaan mistään mistä katsoin. Ja sentään yritin tutkia Kerava-Mäntsälä-Nurmijärvi-Helsinki-akselilta. Systerillä oli pitkä päivä töissä ja itselläkin oli 11-19 vuoro. Joten selvittelin voisiko äiti viedä Lunan lääkärille päivällä, jos jättäisin oman autoni hänelle. Mutta äidilläkin oli kokous pidettävänä 13-16 välillä, kun Keravalla oli ensimmäinen vapaa aika klo 14.

Varasin sitten lopulta ajan Malmille klo 17. Siinä aamutoimia tehdessä totesin, että Lunalla oli selvästi huono olo, koska se ei tullut aamuruoalle mökistään. Myöskään kun tein omaa aamupalaa, minulla ei ollut totuttuun tapaan jaloissa pyörivää ja häsläävää spanielia. Kävin antamassa neidille hieman ruokaa mökkiinsä, mutta ei se niihin koskenut. Tämän takia sitten se tietysti oksenteli muutaman kerran vaahtoa (tyhjää vatsaa). Pienen pienen palan juustoa Luna lopulta suostui syömään. Pohdin siinä että lähdenkö hakemaan Nutri-Plussaa apteekista, kun se vaan aukeaa. Kun aloin syömään omaa leipää, ilmestyi Luna mökistään. En tiedä oliko rutiini vaan niin vahva, koska siinä se istui edessäni kerjäten, mutta siitä huolimatta kun tarjosin leivän palaa, tippui se neidin suusta sohvalle. Ihan pari pientä palaa lopulta meni alas asti.

Juostiin taas tässä välissä ulkona, jolloin uloste oli jo ihan pelkkää veristä nestettä. Siinä kello kahdeksan maissa mietin, että varattuun eläinlääkäri aikaan on ehkä turhan pitkä aika kun tilanne on tämä. Mentiin takaisin sisälle ja Luna kävi juomassa. Mielessäni ajattelin, että hyvä että neiti sentään juo niin ei varmastikaan kuivu. Menikö siitä puoltakaan tuntia, kun vesi lensi kaaressa suoraan olkkarin matolle. Mukana tietysti ne kaikki pienet ruokapalat mitä olin saanut neidin syömään. No, aloin sitä vesioksennusta siivoamaan. Luna meni eteiseen ja tuli sieltä piakkoin pois. Kun kävin heittämässä oksennuspyyhettä pesuun, näin eteisen lattialla kunnon verilammikon. Aloin sitä siivoamaan, niin kuulin, että Luna oksensi taas olkkarissa. Heitettyäni verisen pyyhkeen (koska yksinkertaisesti talouspaperi oli loppu enkä viitsinyt nenäliinoilla siivoamaan), kylppäriin menin sitten taas siivoamaan oksennuksia. Luna kävi sillä välin juomassa, meni mökkiinsä ja oksensi taas vedet sinne mökkiin.

Tässä vaiheessa totesin, että nyt me lähdetään sinne lääkäriin. Olin Tammistoon soittanut jo aamulla ja sovittu, että jos en saa aikaa minnekään ja tilanne näyttää siltä, niin lähdemme sinne päivystykseen (koska aikoja ei ollut heilläkään). Joten eikun Luna kainaloon ja lähdettiin ajamaan kohti Tammiston Evidensiaa.

Siellä sitten ilmoittauduttiin infossa. Ilmoittautumisen jälkeen meidät lähetettiin autoon odottelemaan. Sanottiin että siinä on muutamia tullut ennen meitä, joten voi hetki mennä että hoitaja soittaa. No, emme varmaan kerenneet autossa olla varttiakaan kun puhelu tuli. Selitettyäni tilanteen, he päättivät että Luna tulee nesteytykseen heti. He ottavat verikokeet ja sitten katsotaan mitä tehdään. Tämä oli kymmenen maissa. Ilmoitin töihin että tuli paikalle heti kun tiedän miten tästä jatketaan, jääkö Luna sisälle vai saanko sen mukaan, jolloin se menee äidille hoitoon. No, pari tuntia sain odottaa lääkärin soittoa, joka sitten päätti soittaa tietysti juuri silloin kun olin päättänyt lähteä käymään kotona siivoamassa se veriset&oksennuksen täyteiset pyyhkeet pesuhuoneen lämmitetyltä lattialta. E. joka oli töissä samaisessa paikassa, oli huomannut meidän olevan siellä ja kävi katsomassa Lunaa töittensä välissä. Sieltä tuli kommenttia että ei ole yhtään Lunamainen, kun se ei heiluttanut häntää eikä edes murissut hänelle. Totesin, että se voi kyllä johtua myös siitä että se ei tykkää eläinlääkäriasemista ollenkaan ja on yleensä ”mallioppilas” koska ei uskalla tehdä mitään.

Verikokeissa ei näkynyt mitään hälyttävää. Luna ei ollut mitenkään merkittävästi kuivunut (tähän totesinkin, että se on kyllä juonut koko ajan hyvin Nutrisalilla höystettyä vettä, joten olisin ehkä hieman ihmetellyt jos se olisi ollut todella kuiva). Mutta koska veriripuli saattaa mennä nopeastikin huonommaksi (minusta jo aamulla mentiin nopeasti huonompaan), he päättivät pitää neidin tipassa ainakin neljään asti ja aloittaisivat antibiootti hoidon. Jos tilanne olisi parempi ja ulostamistiheys pienentynyt, voisi Lunan hakea neljältä. Jos ei, niin sitten he pitäisivät spanielin pidempään.

Päädyttiin siihen, että he soittaisivat jos Luna jäisi pidemmäksi aikaa, ja jos puhelua ei kuulu, voisin noutaa sen neljältä. Joten minä menin töihin muutamaksi tunniksi. Sain valokuvan kolmen jälkeen, että Luna oli selvästi piristynyt. Herkut maistuivat, häntäkin heilui ja ääntä löytyi.

Ja sitä ääntähän löytyi, kun varttia yli neljä pääsin Evidensian aulaan, kuului Lunan ulvonta hyvin aulaan asti. Hetki jouduttiin odottelemaan vakuutusyhtiön päätöstä, jonka jälkeen pääsin maksamaan ja erittäin pirteä Luna tuotiin, joka oli aivan valmista lähtemään mahdollisimman kauas ko. paikasta.

Saimme antibiootit kotiin. Yleensä tylosiini on auttanut Lunalla todella nopeasti, nytkin vahvasti näytti siltä että apu on hyvä. Eläinlääkäriltä päästyämme Luna kakkasi ensimmäisen kerran vasta illalla, tosin se oli edelleen löysää ja veristä. Ruoka maistui normaaliin, erittäin ahneeseen tapaan. Yö saatiin pitkästä aikaa nukkua hyvin ilman ulkona juoksemista. Torstaina uloste oli jo menettänyt punaisuutensa, mutta edelleen on ollut löysää. Ja illalla Luna kertaalleen pyysi takaisin ulos vaikka oli juuri tullut sieltä. Eli tällä kertaa tuo antibiootti ei ole auttanut niin nopeasti kuin aikaisemmin. Toivotaan, että se lähtee puremaan, koska tässä on nyt tietysti viikonloppu tulossa. Viettäisin sen mieluiten jossain muualla kuin palaamalla päivystykseen.

Sydämen uusintaultra

Kun ei ole muutakaan tekemistä, niin käydään nyt sitten tarkastuksissa.

Lunalla todettiin sivuääni sydämessä vatsataudin yhteydessä 2018, jolloin todettiin että se todennäköisesti johtuu suolistotulehduksesta. Siitä vuosi eteenpäin, sivuääni kuului edelleen. Joten lähetin systerin sitten Lunan kanssa sydänultraan, koska kuukauden ainoa vapaa aika oli keskellä omaa työpäivää.

Tällöin neidillä todettiin pieni aorttaläppävuoto. Lääkärin mukaan vuoto ei häiritsisi mitenkään, mutta jos oli jalostussuunnitelmia, suositeltiin uusintatutkimusta noin vuoden päästä. No, Lunallahan ei ole edelleenkään niitä jalostussuunnitelmia, joten se siitä.

Viime vuoden lopulla Luna käytettiin sydämen auskultaatiossa, jossa sivuäänen ”voimakkuudeksi” todettiin 2. Nämä sivuäänen numerot tuppaavat muuttumaan hieman kuuntelevan lääkärin mukaan, tottuneempi lääkäri kuulee äänen nopeammin ja helpommin, kun taas ei niin rutinoitunut saattaa joutua etsimään ääntä. Mutta hieman alkoi mietityttämään, kun viime vuonna Lunaa tuli juoksutettua lääkärillä useaan otteeseen ja parikin lääkäriä joutui ääntä etsiskelemään, olin olettanut sivuäänen asteeksi korkeintaan sen ykkösen.

Ultran jälkeen lähdettiin kohti Inkoota ja vaunua.

Tähän syssyyn tuli vielä cockereiden fb-ryhmässä esille useampia sydänsairaita tapauksia lyhyen ajan sisään. Joten juttelin sitten joulukuussa Lunan Cartrophen-pistoksia uusiessa sydämeen erikoistuvan lääkärin kanssa, että kannattaako meidän lähteä uudelleen ultraan. Hän oli silloin sitä mieltä, että voi hyvin olla että Lunan tilanne ei siitä etene koskaan mihinkään, mutta olisi se uusintaultra ehkä järkevä parin vuoden päästä edellisestä ultrauksesta.

No, koska edellinen ultraus oli 2019 helmikuussa olisi seuraava ajankohtainen 2021.

Sopivasti bongasin joukkotarkastusryhmästä Kellokoskella olevan tarkin, jossa oli kaksi ultrausaikaa vapaana. Ja mikä parasta, hinta oli oikeasti halpa, 175€. Ja lääkärinä oli vielä cockeriryhmässä usein kehuttu Anders Eriksson.

Joten 13.3. lauantaina ajeltiin Lunan kanssa sitten Kellokoskelle. Koronarajoitteiden takia en päässyt neidin kanssa sisälle, joten odottelin sitten siinä ulkopuolella.

Noin puolentunnin päästä Luna palautettiin ja hoitaja kertoi tulokset. Pieni mitätön sivuääni löytyi, mikä ei vaikuttaisi mihinkään. Totesinkin siinä, että se oli jo tiedossa. Tulimme pikemminkin tarkistamaan tilanteen, ettei se ole huonontunut. 

Eli aika varmasti Lunan sydänongelma on sellainen ei etenevä versio, mutta niinhän sanottiin Lunan silmistäkin ja se kumminkin eteni. Tietysti olisi ollut kiva, että olisin voinut keskustella lääkärin kanssa ”löydöksestä”, mutta vallitsevan tilanteen takia se nyt ei ollut mahdollista, joten pitää keskustella sitten tuon oman eläinlääkäriaseman lääkärin kanssa seuraavalla kerralla, kun siellä asioi.

Hetken päästä ilmestyi koiranettiin tulokset ja siellä oli ”diagnoosina” kammioväliseinämäreikä.

Hieman tätä kummastelin, kun lueskelin asiasta enemmän. Joka paikassa todetaan, että tässä tapauksessa sivuääni kuullaan jo pennulla. Luna oli neljä vuotta ennen kuin sivuääni alkoi kuulumaan. Ja jos pentuna ei oireile, on ennuste siinä mielessä hyvä, että koira lähes aina elää normaalin elämän. Toisekseen, tämä nyt kumminkin mielestäni on hieman eri asia kuin pari vuotta takaperin diagnosoitu aorttaläpän vuoto.

Mutta pääasia on, että vika on sellainen ettei se tule Lunan elämää mitenkään häiritsemään.

EDIT 16.3.21. Laitoin viestiä vielä ultranneelle eläinlääkärille ja hänen vastaus oli, että nämä lievät muutokset eivät pakosti tule esiin kuin uusimmilla laitteilla ja lääkärin kokemuksella on tietysti osansa. Aorttaläppävuodossa ei kuulemma tule kuultavaa sivuääntä. (Tässä vaiheessa vähän naurahdin, kun syksyn auskultaation tehnyt lääkäri oli todennut systerin sanoessa läppävuodosta, että "kuulostaa ihan siltä" :'D ) Mutta lääkäri laittoi kuvan, missä väliseinämäreikä näkyi, joten uskottakoon häntä.

Crimson Moon's

 4 kuukauden odottelun jälkeen postiluukusta lopulta tupsahti tällainen.

Kuten aikaisemmassa postauksessa silloin lokakuussa kirjoitin, halusin kennelnimen, joka on jotenkin saanut Lunasta vaikutteita. Eli joko Luna = Kuu tai sitten virallisesta nimestä Mystery. Ei sillä, että se olisi mitenkään erinomainen jalostusyksilö (kaukana siitä), mutta Luna on kumminkin se ensimmäinen oma. Ja osittain mallina mitä cockerspanielin ei kuulu olla.

Vaihtoehtoina minulla oli alkuun Moon Whisper’s, mikä kaatui jo siihen että se oli varattuna muualla. Sitten pitkään pohdin Mystical Moon’sia, Mystical Windsiä. Sitten jossain vaiheessa aloin pohtimaan värejä, olin miettinyt joskus seuraavan koiran nimeksi Terraa (tämä vähän jäi kun pohdin, että nimi on hankala sanoa pakkasella kun suu on jäässä). Mutta tästä sain idean katsoa muita värisävyjä.

Sieltä sitten se löytyi Crimson Moon’s eli karkea suomennos punainen kuu. Nimeä ei löytynyt FCIn listoilta, joten laitoin tämän laitoin ensimmäiseksi toiveeksi ja olin tyytyväinen, kun se hyväksyttiin.

Tosissaan, jalostuskoiraahan minulla ei (vielä) ole. Viime kesästä asti olen seuraillut ja etsinyt mahdollista seuraavaa pentua, kun hiljalleen alkaa vaikuttaa siltä, että Luna ei pakosti enää kisaa kovin pitkään. Joten olisi kiva saada hiljalleen seuraava harrastuskoira kasvamaan. Se, että tuleeko seuraavasta koskaan jalostuskoiraa, näkee sitten ajan kanssa.

Pennun etsinnässä on ollut hieman ongelmia. Yksi tietysti on korona, pentukysyntä on aivan huikeaa. Parhaimmillaan on ollut melkein 200 kyselyä yhteen pentueeseen. Ja tämän takia pentuja ei ilmoiteta missään, joten vaatii hieman enemmän salapoliisityötä jotta löytää tulevia pentueita.

Toinen ongelma on omat vaatimukset, jotenkin taidan etsiä cockerpentuetta bordercollien (terveystulokset&kisatulokset) pohjalla.

Eli vaatimukset/toiveet seuraavalle pennulle on

1) Sukutaulussa ei samoja koiria kuin Lunalla. Lunan luonne- ja terveysongelmat tietäen, en halua samoja koiria seuraavan sukutauluun. Valitettavasti yksivärisiä katsoessa, ne samat koira vaan löytyy lähes jokaisesta sukutaulusta. Joten vähän olen joutunut pelaamaan sillä, että jos niistä ei pääse eroon, haluan ne mahdollisimman kauas sinne sukutauluun. 

2)     Laajemmat tutkimukset kuin Pevisa (=silmät&lonkat). Liittyen edelleen Lunan terveysongelmiin. Toiveissa tietysti olisi mahdollisimman laajat tutkimukset, eli Pevisan lisäksi ainakin polvet, kyynärät ja selkä. Mutta edelleenkään aivan näin laajasti tutkii todella harva kasvattaja. Mutta esimerkiksi selkiä on alettu nyt kuvaamaan selvästi enemmän. 

3)     Vanhemmilla jotain harrastustulosta. Koska haen harrastuskoiraa, toiveissa olisi että vanhemmilla olisi jotain näyttöä, että toimivat harrastuksissa. Mutta valitettavasti, suurimmalla osalta löytyy vain niitä näyttelytuloksia. Joten harrastustulokseksi olen alkanut laskemaan myös hyväksytyn taipumuskoesuorituksen. Tai että kasvattaja kertoo että koiran kanssa harrastetaan. 

4)     Sitten on ollut se osalle kasvattajista punainen vaate – eli väritoive. Alkuun etsin vain seuraavaa punaista cockeria, mutta tämänkin olen nyt laajentanut punaisten lisäksi punakirjaviin, maksaan ja maksakirjaviin. Valitettavasti vaan nämä värit ovat resessiivisiä, eli sieltä usein putkahtaa sitten sitä mustaa-mustakirjavaa. Mutta osa kasvattajista ovat ehdottomasti sitä vastaan, että ei voi haluta tiettyä väriä. Vaikka se väri ei ole minulla se ainoa toive/vaatimus. Toivoisin kasvattajien ymmärtävän, että en minä halua sitä tietynväristä pentua, jos näyttää siltä että siitä ei olisi harrastuskoiraksi. Eli jos pentueeseen syntyy minun toivoma väri, mutta kasvattaja toteaa että se on arka tai sillä on jotain muuta ominaisuutta miksi se ei sopisi aktiiviseen harrastuselämään, niin jättäisin sen pennun väliin.

Tässä on muutamaa pentuetta jo odoteltu, mutta onni ei ole ollut myötä. Joko ei synny narttuja, ei synny yhtään haluttua väriä, narttu ei tullutkaan tiineeksi tai kasvattajalla käydessä tutustumassa totean, että nartun luonne ei ole sellainen mitä haluan.

Tietysti vielä kun en halua pommittaa useampaa kasvattajaa samaan aikaan, vaan olen pikemminkin ollut yhteydessä yhteen ja jos on näyttänyt että hänelle syntyvä pentue on ollut lähes kaikki ehdot täyttävä, olen jäänyt odottelemaan että mitä syntyy. Ja kun on huomattu, että sieltä ei syntynyt minulle pentua tai jotain muuta on tullut ilmi, jolloin on todettu, että homma tyssäsi tähän, olen taas aloittanut etsinnät alusta.

Mutta ehkä joskus johonkin syntyy minulle se seuraava harrastuskoira.

Lunan 7-vuotissynttäreitäkin juhlittiin 21.2. 

Silmätarkastuksessa

Joulukuussa 2015 Luna on käynyt viimeksi silmätarkastuksessa. Nyt ollaan systerin kanssa kiinnitetty huomiota siihen, että Luna jää lenkkeillessä satunnaisesti yhtäkkiä tuijottamaan tyhjyyteen. Tätä käy sekä pimeällä että valoisalla ja neiti ei ole tätä aikaisemmin tehnyt. Itse huomasin tämän muutama viikko takaperin ja noin viikko sitten systeri otti asian puheeksi, että olenko huomannut Lunan jäävän yhtäkkiä tuijottamaan.

Siinä vaiheessa, kun toinenkin huomaa oudon käytöksen, niin ehkä on parempi asiaa käydä vähän tutkimassa. Joten varasin ajan silmätarkastukseen. Sain Lunan ensin ilmoitettua Kauniaisten joukkotarkastukseen, mutta sieltä tuli edellisenä päivänä ilmoitus, että eläinlääkärin loukkaantumisen takia se joudutaan perumaan. Joten ilmoitin sitten neidin Tammiston Evidensiaan. Oli se 20 euroa kalliimpi, mutta tietysti Tammisto on paljon lähempänä.

Parin viikon takaa, kun oltiin vaunulla viikonloppu.

Paikalle piti mennä se 30 minuuttia etukäteen, jotta saimme laitettua laajentavat tipat silmiin.

Tippojen jälkeen täytin kennelliiton lomakkeen siinä odotellessa. Lunallahan tosissaan tutkittiin 2015 silmät edellisen kerran, jolloin silmistä ei löytynyt cockereille tyypilliseen tapaan ylimääräisiä ripsiä (distichiasis), mutta PHTVL/PHPV aste 1 löytyi. Tämä oli siis odotettavissa tälläkin kertaa, mutta halusin tietysti tietää onko tullut jotain muuta/uutta muutosta silmiin, mikä voisi selittää oudot tuijottamiset.

Hoitohuoneessa käytiin läpi edellisen tarkastuksen tulokset ennen tarkastuksen aloitusta. Todettiin että Luna ei ole jalostuskäytössä, että ihan nyt näiden outojen käytösoireiden takia todettiin että olisi ehkä hyvä tarkistuttaa silmät uudelleen.

Lääkäri aloitti tutkimuksen ja hetken päästä sitten kysäisi selvästi varmistaen, että eihän Lunaa ollut tarkoitus käyttää jalostukseen. Totesin jälleen, että ei todellakaan, mutta tämä kysymys jo kertoi, että jotain muutosta silmissä oli.

Lääkäri siinä sitten totesi, että se PHTVL on edennyt. Hän sanoisi, että aste olisi tällä hetkellä 2,5-3. Mutta se ei kumminkaan olisi todennäköisesti syy Lunan oudolle tuijottamisille, koska kuulemma tämän asteen PHTVL näkyy koiralla silmässä samanlaisena, kuin jos ihmisen silmälaseissa olisi pari pientä roskaa. Distichiasista ei ollut edelleenkään.

Mutta jalostuskäyttöön Lunasta ei enää olisi, johon totesinkin että se on laskettu ulos jalostuskäytöstä jo moneen kertaan tämän 7 vuoden elämänsä aikana.

Pitää siis jatkaa tuota tuijottamisen seurailua. Mielessä kävi myös, että voisiko se liittyä jotenkin Lunan vestibulaarioireisiin, eli jos sillä hetkellisesti jotenkin heittää päässä, minkä takia se sitten jää paikoilleen tuijottamaan. Ota ja tiedä.

Se mikä minusta oli hieman jännä, on että silloin 2015 tuo PHTVL todettiin olevan aste 1, eli lievä ja se ei etene. Mutta nyt kumminkin se oli edennyt, eli onko ensimmäinen silmälääkäri arvioinut asteen väärin, että se olisi jo silloin ollutkin 2 asteen?

Käytiin Salossa tuossa muutama viikko takaperin ja Topi sai jo makoilla todella lähellä tyttöjä.

Tässä vielä kertaukset kennelliiton sivuilta:

PHTVL/PHPV (persistent hyperplastic tunica vasculosa lentis/persistent hyperplastic primary vitreous) tarkoittaa linssiä ympäröivän verisuonituksen ja/tai alkulasiaisen liiallista kasvua sikiönkehityksen alussa ja vajavaista surkastumista syntymän aikoihin/sen jälkeen. Seurauksena on eriasteisia samentumia linssin takana sekä mahdollisesti myös linssin epämuotoisuutta.

Muutokset on jaettu kuuteen vakavuusasteeseen, joista lievin (aste 1) on onneksi yleisin. Siinä linssin takapinnalla on pieniä pistemäisiä (ei paljain silmin nähtäviä) pigmenttipisteitä / sidekudosplakkeja, joista ei koiralle ole haittaa. Vakavammissa muodoissa (2-6) sidekudosplakki on laajempi (aste 2) ja siihen voi liittyä aktiivista verisuonitusta (aste 3) sekä linssin epämuotoisuutta (asteet 4-6). Vakavampiin asteisiin saattaa liittyä toissijaisia kaihimuutoksia ja nämä yhdessä voivat aiheuttaa merkittävää näköhaittaa ja silmän tulehdusta ja kipua.

Sairaus on selkeästi perinnöllinen dobermannilla ja staffordshirenbullterrierillä, joilla se yleensä ilmenee molemmissa silmissä.

Koiria joilla on 1. asteen muutoksia, voidaan käyttää jalostukseen, mutta kumppanilla ei pidä olla samaa diagnoosia. Vakavampia muotoja (aste 2-6) ei pidä käyttää jalostukseen.

Suomen Dobermanyhdistyksen sivuilla oli vielä mainittuna: Vakavuutta kuvataan asteikolla 2-6, jossa 6 aste ilmaisee koiran olevan kokonaan sokean. Koska näkökyky ei ole tärkein koiran aisteista, ainoastaan erittäin vakavat muutokset häiritsevät koiraa. 2-6 asteen hidas eteneminen saattaa johtaa iäkkäämmän koiran näköhäiriöihin ja mahdollisiin pelosta johtuviin käyttäytymismuutoksiin.

Ylimääräisten ripsien (distichiasis ja ektooppinen cilia) karvatuppi sijaitsee luomirauhasessa tai sen vieressä. Distichiasiksessa, joka on näistä lievempi, karva kasvaa ulos luomen vapaasta reunasta. Oireet riippuvat karvan paksuudesta ja kasvusuunnasta. Ohuet, ulospäin suuntautuvat karvat aiheuttavat tuskin lainkaan oireita, paksummat ja silmän pintaan osuvat karvat sitä vastoin voivat aiheuttaa eriasteisia ärsytysoireita: lievää vuotamista ja räpyttelyä tai voimakkaampia kipuoireita ja jopa sarveiskalvovaurioita. Ripsiä voi irrota ja kasvaa takaisin karvan vaihtumisen yhteydessä.

Ektooppinen cilia kasvaa luomen sisäpinnan sidekalvon läpi ja aiheuttaa lähes aina voimakkaat kipuoireet (siristys, hankaaminen ja vetistys) ja sarveiskalvovaurioita.

Hoitona on tarvittaessa ripsien nyppiminen (ripset kasvavat takaisin) tai karvatuppien tuhoaminen joko polttamalla tai jäädyttämällä (distichiasis) tai ripsen ja karvatupen poistaminen kirurgisesti (ektooppinen cilia). Ylimääräisten ripsien merkitys koiralle on usein melko vähäinen, jolloin koiria voi perustellusta syystä käyttää jalostukseen, mutta mieluiten terveen kumppanin kanssa. Vakavia tapauksia (ektooppinen cilia ja selkeitä oireita aiheuttavat distichiat) ei kuitenkaan pidä käyttää jalostukseen. 

Mallinhommissa

 Ohjattujen treenien tauko sai jatkoa helmikuulle. 

Valokuvaaja huuteli koiramalleja Tuusulan Sarvikalliolle, jotta hän saisi uusia kuvia portfolioonsa. Toiveena oli keskikokoiset tai isot koirat, mutta kyselin että meneekö cockeri ja pienekö bortsu vielä keskikokoisiin. Osuipa vielä omaan arkivapaaseen. Kelpasimme (tai sitten kukaan muu ei ilmoittautunut), joten seuraavana aamupäivänä ajelimme tuohon parin kilometrin päähän.

Kotoa lähtiessä ajattelin sään olevan mitä mainioin, kun pakkasta oli vain muutama aste, mutta ajellessani kohti Sarvikalliota, lämpötila laski hiljalleen ja paikanpäällä olikin sitten jo kymmenisen astetta. Kyllähän koirat pärjäisivät, mutta omista sormista en ollut varma kun piti kaivella nameja taskusta aina kuvatessa.

Voin sanoa, että kuvaus oli rankempi minulle kuin koirille. Minä istutin tai seisotin koirat kuvaajan haluamaan paikkaan ja itse sitten hyppelin siellä syvässä hangessa yrittäen saada neidit katsomaan haluttuun suuntaan. :D 

Palkkioksi tästä sain muutaman kuvan itselle.

Eli seuraavat kuvat ovat Hanna Mäntysen käsialaa.

Tavoitekatsaus

Tämähän on ollut siitä poikkeuksellinen vuosi, että koronan takia on ollut niin kilpailut kuin treenitkin tauolla vähän väliä. Aktiivisia kilpailukuukausia Lunalla ei ollut kuin elokuun lopusta marraskuun alkuun, kun alkuvuosi meni dopingissa murtuneen hampaan takia, siihen perään juoksut ja kun viimein oltiin menossa kisoihin, tuli vaihteeksi vatsatauti ja lopulta se korona. Elokuussa kun kisat jatkuivat, aloitettiin tietysti taas juoksut, minkä takia aloitus jäi sitten aivan elokuun loppuun. Marraskuussa aloitettiin taas Cartrophen -pistossarja, joten oltiin jälleen dopingin alla ja sitten ne kisat taas peruttiinkin.

Vuoden 2020 tavoitteet

Toko

Palkkaus kuntoon. En tiedä uskaltaako tässä tehdä sen enempää tavoitteita, ennen kuin tiedän, että Luna pystyy suorittamaan EVL-luokan kahdessa osassa hiljaa. Koska siinä missä ALO-VOI luokissa vinkumisesta voi saada huomautuksen tai oikeasti todella runsaasta vinkumisesta suoritus saatetaan keskeyttää (?) ymmärtääkseni EVL:ssä on paljon pienempi toleranssi vinkumiselle. Ei huvita maksaa koemaksua ja joutua ulosheitetyksi parin ensimmäisen liikkeen jälkeen (tai sehän riippuu mitkä liikkeet on kyseessä, Luna yleensä tekee alkuun hiljaa ellei ole kyse seuruusta). Voin laittaa varovaisen toiveen että käydään kokeilemassa EVL:ää ehkä loppuvuonna, toivottavasti saaden edes 3 tuloksen.

Ei päästy sinne kokeeseen kertaakaan. Toko on jäänyt nyt hieman taka-alalle kun metsästetään niitä tuloksia rallyn puolelta, mutta ohjatuissa treeneissä ollaan käyty suunnilleen kerran kuukaudessa, joten ei tätä ihan kokonaan ole unohdettu.

✗Tavoite saavuttamatta 

Rally-Toko

Jatkeataan valiotulosjahtia. Laitan tavoitteeksi ainakin yhden yli 95p tuloksen, mutta toiveissa tietysti kaikki kolme.

Vuoden ainoa toteutunut tavoite. Niitä yli 95p tuloksia yllättäen saatiinkin tänä vuonna kaksi kappaletta; molemmat seuran omissa kisoissa. Ensimmäinen elokuussa Klingerbergin radalta (97p) ja tästä 3.sija ja toinen marraskuussa Palosaaren radalta (97p) ja seuramestaruushopea.

✓Tavoite saavutettu

Koiratanssi

Sitten meidän uusi lajituttavuus. Tähän voi laittaa tavoitteeksi ensimmäisissä kisoissa käymisen.

Ei saatu ohjelmaa kasaan, joten ei tietysti myöskään käyty kisoissa. Meillä kävi niin ”hyvin”, että kevään koiratanssikurssihan jäi kesken kiitos koronan. No ei mitään, päästiin syksyllä uuteen ryhmään, joka nyt taas jäi kesken. :’D

✗Tavoite saavuttamatta 

Muuta
Positiivisena puolena, kävimme kesällä pitkästä aikaa kokeilemassa spanieleiden taipumuskoetta, jonka Luna tällä kertaa veti hyväksytysti läpi! Olin pitkään ollut sitä mieltä, että ei Lunalla olisi missään muussa osiossa ongelmia, kuin siinä alun sosiaalisuudessa. Mutta tällä kertaa sosiaalisuuttakin katsottiin ”koronavälein”, mikä kelpasi minulle ja Lunalle oikein hyvin.

Luna myös aloitti agilityuransa systerin kanssa saaden kaksi LUVAA hyppyradoilta.

 

Vuoden 2021 tavoitteet

Rally-Toko
Yritetään saada se viimeinen valiotulos. Tämä on harrastusrintamalla meidän koko vuoden päätavoite. Muut lajit saavat nyt jäädä siksi aikaa sivuun.

Muut

Terveenä pysyminen, vuonna 2020 rahaa paloi eläinlääkärikäynteihin (loppuvuoden -19 korvatulehdus, tammikuussa murtunut hammas, helmikuussa käytiin vain rokotuksilla, maaliskuussa vatsatauti ja siihen perään vestibulaarikohtaus, huhti-toukokuussa lonkkien kipuilu, kesäkuussa päänmagneettikuvaus vestibulaarioireiden uusiutumisen takia ja marraskuussa käytiin uusimassa Cartrophen-kuuri. Karu totuushan on, että ollaan jo jonkin aikaa eletty pienessä epävarmuudessa, että kauan Lunan kilpailu-ura enää kestää. Se voi kestää viikon tai se voi kestää pari vuotta. Tämän takia haluaisin sen rally-valion arvon kasaan mahdollisimman piakkoin (jota korona nyt hieman häiritsee), sen jälkeen kaikki mitä keretään saavuttamaan on vain plussaa.

 

Laran tavoitteet

Toko

TK1

Tavoite tuli saavutetuksi tammikuussa. Lara korkkasi myös avoimen luokan, mutta siinä ei tullut ykköstuloksia.

✓Tavoite saavutettu

Rally-Toko

Avoimenluokan korkkaus

Rallysta Lara haki RTK2:sen.

✓Tavoite saavutettu

Näyttelyt:

Ulkomaalainen näyttely

Sattuneesta syystä ulkomaille ei paljoa matkusteltu.

✗Tavoite saavuttamatta 

Agility

Lähdössä pysyminen ja parempi irtoaminen esteille, ei kisatavotteita.

Lähdössä pysytään aina välillä, irtoaminen parempi ja kisoissakin kävi hakemassa ensimmäisen LUVAn.

✓Tavoite saavutettu

 

Laran vuoden 2021 tavoitteet

Rally-Toko

Voittajaluokan korkkaus

Agility

Kontaktit kuntoon (juoksarin opetus)

Joulun aikaa

Blogi on vaihteeksi ollut hiljaiselossa, kun ohjatut treenit jäivät tauolle ja koko halli meni vaihteeksi kiinni. Alkuun puhe oli, että treenit jatkuisivat 20.12., mutta juuri ennen tuota päivää tuli ilmoitus, että tauko jatkuu tammikuun 10. päivän jälkeen, ellei silloin taas tule uutta tiedotetta. Mutta positiivisena asiana, halli avattiin uudelleen ja nyt pystyy kentän varaamaan jopa tunniksi. 

Meillähän ei ole aikaisemmin ollut minkäänlaista varaussysteemiä, vaan hallille mentiin ja toivottiin että kentällä ei ole ketään ja ettei joku olisi heti tulossa siihen samalle kentälle. Treeniaika oli 20 minuuttia jos joku oli "jonossa" samalle kentälle. Käytimme tämän hyväksi ja kävimme sitten jouluaattoaamuna hallilla hieman treenaamassa. Yhdellä kentällä sai olle vain yksi henkilö, joten varasimme systerin kanssa vierekkäiset kentät ja puolessa välissä tuntia vaihdoimme koiria. Minä treenasin rally-tokoa ja systeri teki agikentällä keppitreeniä. 

Viimeisellä viidellätoista minuutilla otettiin sitten joulukuvat. Systeri piteli kenttäaidan toisella puolella lakanaa ylhäällä, kun minä asettelin koiria ja koristeita. Ajattelin, että hallilla on tilaa ja valaistusta enemmän kuin meillä kotona, mutta silti piti tietysti hieman turvautua photoshopin apuun.

Ajatus oli myös saada tytöt hieman väsyneeksi, kun menimme aattoa viettämään normaaliin tapaan tädin luokse. Pääasiassa jotta he eivät jaksaisi Lolalle pöristä turhia. 

Joulu itsessään meni tutun kaavan mukaan, alkupörinöitten jälkeen Lola totesi että parempi pysyä sohvalla, eikä sieltä sitten liikkunut kuin puoliksi pakotettuna jouluaterialle. Ja kertaalleen ulos.

Tytöille tuli paketista lisää leluja (ihan kuin meidän leluvuori ei olisi jo tarpeeksi iso :'D) sekä luita ja herkkuja. 

Lola kohta 11v, vietti joulunsa sohvannurkassa nukkuen. Paitsi kun tuli pari herkkua tarjolle niin ne kyllä syötiin.

Pahvilaatikot on aina in.

Joulupäivänä kävimme sitten iskällä syömässä, kun emme aattona kerenneet treenien takia aamupäivällä käymään. Molemmat tytöt olivat aikalailla dööd.

Kohta on taas aika katsoa tämän vuoden tavotteita ja asettaa seuraavalle vuodelle uudet.