sunnuntai 17. maaliskuuta 2019

Miinusta, miinusta, miinusta, plussaa

Tästä piti tulla postaus meidän petotestistä, mutta luonnonvoimat päättivät toisin. Olimme siis ilmoittaneet sekä Lunan, Laran että Bemmin Hyvinkäälle petotestiin Ilvestä kohtaamaan. Lunahan on käynnyt karhua testaamassa muutama vuosi takaperin. Nyt ilves valiutui sillä että vaunulla on ilvekset lisääntyneet. Olisi kiva että tietäisi miten koira reagoi, Luna varsinkin joka on todella kiinnostunut hajuista. Reilumpaa ehkä koirallekin, että se tunnistaa hajun ja osaa sitten päätellä kannattaako perään lähteä vai ei.

Olimme pyytäneet mahdollisimman aikaiset ajat, koska Bemmin omistajalla oli muuta menoa sitten päivällä.  Aikataulut osui hyvin, olimme Lunan kanssa kolmantena tai neljäntenä ja systeri ja S. heti meidän perään. 


Tämä tietysti tarkoitti sitä, että meillä oli aikainen herätys kun ensimmäisen koirakon piti aloittaa 8.45. Heräsimme seitsemän jälkeen, syötimme koirat, söimme itse nopeasti ja pienen lenkin jälkeen lähdimme ajamaan kohti Hyvinkäätä. Matkaahan meillä oli hieman reilu puolituntia. Minulla oli puhelin toppahousujen ja pitkän takin alla, kun jossain vaiheessa mietin että ihan kuin se olisi värissyt. Kokeilin puhelinta kädellä, eikä värinää ollut, joten ajattelin tunteneeni omiani (auto kun tärisee välillä ajaessa niin ei ole ensimmäinen kerta kun tunnen väärin). En kumminkaan pystynyt ajaessa kaivamaan puhelinta esille.

Juuri noustessamme motarilta pois, systerin puhelin alkoi soida. Meillä oli navigointi systerin puhelimella ja olimme vajaan parin minuutin päässä testipaikasta ja kartassa näkyi vaan käännöksiä sinne tänne. Emme pystyneet sulkemaan karttaa, kun lähellä ei ollut mitään pysähdyspaikkaa. Soittaja luovutti ja hetken päästä puhelin piippasi vastaajaan jätetyn viestin takia. Tässä vaiheessa alkoi jo hieman epäilyttämään, että mistäköhän on kyse. Kun pääsimme oikealle alueelle, pysähdyimme heti ensimmäiseen mahdolliseen paikkaan ja systerin alkaessa kuunnella viestiä, kaivoin oman puhelimen esille. 

Minullekin oli soitettua paria minuuttia ennen systeriä ja perään laitettu tavan tekstiviesti, että petotesti oli peruttu, uudesta päivästä ilmoitettaisiin myöhemmin. Systerin vastaajaviestistä selvisi hieman enemmän, että peruutus liittyi jotenkin testialueeseen. S. ajoi Bemmin kanssa juuri meidän ohi ja ajoimme hänen perässään hieman pidemmälle, jotta saimme autot vierekkäin. S. ei ollut saanut viestiä peruutuksesta, mutta hänellä oli sillä hetkellä muutenkin jokin häiriö puhelimen yhteyksissä. 

Hieman ärsytti, kun olimme kerenneet paikanpäälle asti ennen ilmoitusta. Myöhemmin Facebookiin tuli tapahtumaan tieto että alue oli veden vallassa. Ymmärrän että järjestäjätkin oli alkaneet ilmoittella heti kun huomasivat tilanteen, mutta tietysti olisi ollut kiva tietää asia hieman aikaisemmin. Nyt sitten jännitetään mihin aika siirtyy, sopiiko se ylipäätään kellekään meistä.

Olimme ajatelleen käydä vielä siinä Hyvinkään Mustissa ja Mirrissä ostoksilla testien jälkeen, mutta nyt kun testejä ei ollutkaan niin eihän koko putiikki ollut auki (kello oli 8.40 ja klo 10 aukesi). Tuntui tyhmältä lähteä vaan suoraan takaisin kotiin, joten S. ehdotti että jos mentäisiin hänen lähellä olevalle alueelle juoksuttamaan koiria. 

Ajelimme sitten peräkanaa metsäpolkualueelle jossa S. on kavereidensa kanssa treenaillut. Pidin hetken aikaa Lunaa hihnassa, varmistaen ihan että Bemmi muistaa ettei Lunan lähelle kannattanut tulla. Kun näytti siltä että kulttispoika viis veisasi vanhemmasta neidistä, vaan juoksenteli Laran kanssa, uskalsin Lunankin irrottaa hihnasta.


Laralla olikin sitten vientiä, kun sekä Bemmi että Luna juoksi pikkuneidin perässä varoen toisiaan. Kerran meinasi kulttispoika jyrätä Lunan, mistä neiti pörähti, mutta onneksi Lunan refleksit toimivat ja neiti kerkesi pysähtymään ennen jäämistä jyräämän noutajan alle. Bemmi ei tainnut huomata koko tilannetta. 

Selvästi jotain peuroja oli kulkenut alueella, kun Luna välillä lähti seuraamaan jälkiä häntä vipottaen. Bemmi osasi muuten kyllä todella hyvin varoa menemästä liian lähelle äksyä cockerineitiä, minkä takia Lunakin rentoutui eikä enää välittänyt vaikka Lara ja Bemmi juoksivat läheltä ohi. Pari kertaa Bemmi tosin kävi Lunaa rauhallisesti haistelemassa. Ensimmäisellä kerralla Luna pörisi ja irvisteli, jolloin Bemmi tajusi vaihtaa nopeasti suuntaa. Toinen kerta oli aivan lenkin lopussa, kun olimme pysähtyneet. Kulttispoju tuli jälleen haistelemaan, Luna sille murisi, mutta kun poika ei silti takamuksesta poistunut joutui neiti sille ärähtämään. Se oli kumminkin sellainen, nopea, kipakka ärähdys sanoen että häivy siitä. 


Saimme lenkillä aikaa kulumaan sen verran, että lähdimme ajelemaan kohti Klaukkalaa kaupoille. Musti ja Mirri oli juuri auennut. Vaikka sinällään mitään isompaa en ollut suunnitellut ostaa, tarttui koirille mukaan uusi vesilelu (-50%), uusi PetCorrectorin suhinapullo kun remmirähjäys alkaa taas mennä yli sekä Lunalle uusi ruokasäkki. 

Ruokasäkistä pääsenkin seuraavaan ärsytyksen aiheeseen. Olen muistaakseni täällä puhunut, että Lunalla on nyt ollut ongelmia korviensa kanssa. 4,5 vuotta ei mitään ja nyt viimeiset 9 kuukautta suunnilleen olen joutunut niitä putsaamaan kunnolla muutaman viikon kerrallaan jo neljä kertaa (tai neljäs kerta menossa nyt). Saan sen hoidettua pois viimeistään parin viikon Peptivet Otogel –kuurilla. Korvat pysyvät kunnossa pari kuukautta ja sitten ne lähtevät oireilemaan uudelleen.

Ongelma alkoi viime kesänä, kun Luna söi kolmea-neljää voittonappulaa sekaisin. Kun nappulat vähenivät, siirtyi neiti ANF kana-riisiin. Tämä sopi Lunan vatsalle todella hyvin ja jätökset alkoivat olla useimmin kiinteitä kuin koskaan neidin elämän aikana. Mutta korvat jatkoivat oireilua. Siinä keskustelin toisen cockerin omistajan kanssa, joka sanoi että kana on todella yleinen hiivanaiheuttaja. No, vaihdoin ruoan ANF lammas-riisiin, mikä on sopinut vatsalle myös todella hyvin ja korvat lähtivät paranemaan. 

Karsin, tai ainakin yritin karsia, Lunalta kaiken pois missä on jotain lintuperäistä. Ongelmia tuotti ja tuottaa edelleen sukulaiset, jotka sitten syöttävät kysymättä ja kun silmä välttää. En tiedä satavarmaksi onko se kana syyllinen, pitäisi saada nyt taas nuo korvat kuntoon ja sitten pyrkiä totaalikanattomuuteen ja katsoa palautuuko töhnä. Nyt neiti tosissaan on satunnaisesti saanut sieltä täältä herkkuja, mistä osasta ei voi edes olla varma mitä ne sisältää, ja töhnä on uusiutunut parin kuukauden välein. 

Ostin varuilta kokeiluun Golden Eaglen hypo-allergenic lammas-riisin, jonka sisältö näytti olevan lähes samanlainen kuin tämä vatsalle sopiva ANF, mutta vielä hieman pelkistetympi, jos se töhnän aiheuttaja on kumminkin jokin tuossa ANF:issa. Sinällään tuota hieman epäilen, koska luulisi ongelman sitten olevan jatkuva.

Tein koirien herkkulaatikkoon inventaarion ja samalla pilkoin herkkuja valmiiksi pienemmäksi paloiksi. Nyt ne on jaoteltu erikseen mitä Luna voi syödä ja kaikki muut epämääräiset tai kanalliset meni Laralle. Miksi ei voi eläinten valmisteisiin kanssa tulla samaa lainsäädäntöä, että pakkausselosteessa pitää lukea tarkasti ainesosat? Meillä sentään vältetään vain lintuja, mutta voin kuvitella jonkun moniallergisen koiran omistajan olevan ongelmissa. Monessa paketissa lukee vain liha- ja eläinperäiset tuotteet, perässä saattaa lukea tyylillä vähintään 2% lammasta. Mutta mitä pahusta se loppu on? Kaikki tällaiset epämääräiset meni sitten tosissaan Laralle.

Saisinko täyttöä tähän palloon?
Kolmas valituksen aihe on se jokakeväinen ongelma, eli keräämättömät koirankakat. Joo, niitä on tuolla pitkin poikin katuja, on aina ollut. Mutta nyt vajaan viimeisen puolen vuoden aikana niitä läjiä on tullut meidän rivitaloyhtiön pihatielle.  

Tästä meidän pihojen läpi todella moni kulkee mennessään kadulta toiselle (eivät jaksa kävellä 20 metriä eteenpäin päästäkseen ihan kävelytielle). Kyseessä on niin aikuisia kuin lapsia, mutta suurin osa on lapsia. Osa kulkee myös koiriensa kanssa tästä läpi. Mutta nyt tosissaan joku on alkanut paskottamaan koiraansa meidän sisäpihatielle. 

Ensimmäiset läjät löytyi parkkipaikalta postilaatikoiden vierestä ja tällä hetkellä niitä on yhteensä hieman vajaa kymmenen, viimeisen vuorokauden sisällä tullut viimeisin ihan keskelle kävelytietä. Tässä on pohdittu, että talonyhtiön pitää varmaan hankkia läpikulkukielletty -kyltit, mutta minä hieman epäilen kyseessä olevan ala-asteikäiset lapset, jotka eivät välttämättä ymmärrä kylttiä tai eivät osaa siitä välittää. Voisi kuvitella aikuisten keräävän edes toisten piholta koiransa jätökset, jos eivät muualta. : ( 

Olen nyt laittanut asiasta pariin eri Keravan Facebook -ryhmään asiasta, katsotaan tapahtuuko mitään muutosta. Moni on ottanut postauksen yllättävän myönteisesti vaikka kyseessä onkin "jokakeväinen koirankakkakeskustelu." Pari siellä on naureskellut, kun laitoin arvion kyseessä olevan 5-15kg koiran, että olenpa tarkkaan jätöksiä tutkinut. Luulisi nyt koiranomistajan pystyvän arvioimaan jotenkuten minkäkokoisesta koirasta olevan kyse jätösten perusteella. Chihuahua ei voi kakata kuten tanskandoggi tai toisinpäin vaikka söisivät miten. Mutta 5-15kg haitarilla, jos 5kg syö jotain todella huonosti imeytyvää ruokaa versus 15kg joka syö todella hyvin imeytyvää ruokaa, voi jätösten koko olla melko sama.

Kakat keskellä kävelyväylää :(

Ja jotta tämä postaus ei ole pelkkää valittamista, meillä oli positiivinen yllätys, kun kävin katsomassa lähikentän lumitilannetta. Lunta oli edelleen sen verran paljon, ettei treenaaminen onnistu, mutta huomasin yhteen pylvääseen kiinnitetyn kyltin jota siellä ei aikaisemmin ollut. Kerkesin jo säikähtämään, että nytkö on kaupunki mennyt laittamaan jonkin koirakieltokyltin. Kävelin hieman lähemmäs ja totesin että kyse olikin aivan jostain muusta. 

"Valot nappia painamalla"

Nappi, jolla saa kentän valot päälle. Kesällähän näkee kyllä treenata pitkään, mutta syksyllä on ollut ongelmia pimeyden kanssa. Kentällä on ollut valot kyllä aina, mutta alkuun ne oli sellaiset että ne valaisi ehkä 5 metrin päähän lampusta. Syksyllä kaupunki uusi lamput tehokkaisiin led-valoihin ja koko kenttä oli täysvalaistu. Oliko valot sitten liian tehokkaat lähiasukkaille (koska ne ihan oikeasti valaisi paljon), ja kaupunki ajasti ne sammumaan illalla. Eli kovinkaan myöhään illalla ei voinut mennä treenaamaan. Nyt sitten saadaan tarvittaessa laitettua valot päälle. 

Saisiko huomiota.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tarkistetaan ennen julkaisua (roskapostimainoskommenttien takia)